Monta tarinaa

Aamulla löysin tieni suihkun ja vaatteiden vaihdon, junan ja bussimatkan kautta Länsisataman lähtöselvitykseen. Jonotin 20 minuuttia luukulle, vaihtaakseni paperinpalan kahteen samanlaiseen paperinpalaan. Jonossa edessäni seisoi keski-ikäinen nainen käsilaukun kanssa. Mietin, mahtaako noin hyvännäköinen nainen olla yksin liikkeellä. Silloin hänen luokseen työntyi sivummalta nuorempi nainen, jolla oli päällään melkein samanlainen huppari kuin mulla. He tuntuivat mukavilta, mitä ehdin kuuntelemaan heidän keskusteluaan. Yrittivät soittaa jollekin Jaskalle, mutta keskus käski varmistamaan numeron: "Numero, johon yrititte soittaa ei ole käytössä. Olkaa hyvä ja tarkistakaa numero."
Viereisessä jonossa seisoi yksinään pyöreähkö hevarimies, jolla oli blondit pitkät hiukset ponnarilla. Hän näytti vähän säälittävältä. En yhtään ihmetellyt, että hän matkusti yksin. Toisella puolella jonossa oli kolme hyvännäköistä jätkää. Jäin tuijottamaan niistä yhden paitaa, jossa luki jotain, mistä en saanut selvää vaikka kuinka yritin. Kun nostin katseeni sen pojan paidasta, huomasin että ne kaikki tuijotti muhun. oho :D

Söin buffetissa aamiaisen (en ole aikoihin syönyt mitään niin kauan, kuin tänään aamupalaa!). Jossain vaiheessa huomasin, että se jonossa mun edessä ollut keski-ikäinen nainen ja se myöhemmin paikalle tullut nainen oli viereisessä pöydässä syömässä. Aamiaisen jälkeen menin pyörimään kannelle. Kun Suomen saaristo alkoi vähitellen hävitä näkyvistä, levisi laivan ympärille yhtäkkiä sankka sumu. Sitä sumua saattoi jo oikeasti sanoa sankaksi, sillä en nähnyt kaiteen yli merta! Vain pari lokkia laivan yllä. Sumutorvi soi ja sumu pysyi entisellään. Lokit seurasivat meitä uskollisesti. Ehkä nekään ei nähneet mitään muuta kuin laivan alapuolellaan.

Jossain vaiheessa ilma alkoi käydä niin kosteaksi sumusta, että siirryin sisään. Löysin muutaman vapaan lepotuolin, ja jäin siihen istumaan. Oltiin jo melkein perillä Tallinnassa, kun se hevarimies käveli mun ohi. Edelleen yhtä säälittävän näköisenä.

Tallinnassa oli upea ilma. En ollut pitkään aikaan ollut niin kuumassa auringon paisteessa, ja vielä kirkkaan taivaan alla. Pysähdyttiin yhteen katukahvilaan jääkahville ja kokikselle. Kahvilaan vievän oven edessä oleville portaille juoksi istumaan mun ikäinen poika. Sillä oli punainen t-paita päällä ja rennot mustat housut, lahkeet käärittyinä ylös. Mä kattelin jonnekin sen ohi, kun se yhtäkkiä teki äkkinäisen liikkeen. Mun huomio tietysti siirtyi siihen. Se katsoi suoraan muhun, sanoi "räyh" virolaisesti korostaen ja vinkkas mulle silmää (se äkkinäinen liike oli ollut pieni käden heilautus ja nyökkäys). Mä en voinut olla hymyilemättä sille. Se oli ihan hyvännäköinenkin. Se hymyili takas. Sitten se nous ylös ja lähti taas juoksemaan jonnekin. Pois.

Vanhassa kaupungissa tuli käveltä melko kauan, ja jossain vaiheessa mä näin taas sen hevarimiehen. Se oli ehkä vähän vajaa 30 vee. Kelasin että kyllä sillä mahtoi olla kuuma. Oli se sentään heittäny nahkatakkinsa olkansa yli, mutta sillä oli kuitenkin mustat farkut jalassa ja musta t-paita päällä.

Mentiin Viru-hotelliin jätskiannoksille. Viereiseen pöytään tuli istumaan kaksi ala-asteikäistä tyttöä ja ilmeisesti heidän äitinsä. Nuorempi tytöistä oli puettu vaaleanpunaiseen prinsessamekkoon ja hiukset oli laitettu kauniisti kiharoille. Toisella tytöllä oli päällään shortsit ja t-paita, pitkähihainen roikkui vyötäröllä. Äiti osti prinsessatytölle letun ja jäätelöä, sekä limsan. Itselleen ja toiselle tytölle hän ei ostanut mitään. Oliko tämä virolainen tapa juhlia syntymäpäiviä, vai mikä tämän perheen ongelma oli? En tiedä, mutta vaikutti erittäin kummalliselta. Noh, Virun jälkeen Merekeskukseen. Tai no oikeestaan ei menty sinne, vaan jäätiin sen eteen penkille istumaan. Hetken siinä istuskeltuamme se hevarimies käveli taas ohi. Se oli tosiaan kaikkea muuta, kuin ihanan näköinen ilmestys ja mun äiskä sitten keksi alkaa nimittämään sitä Ihanaksi.

Käytiin Hypermarket Rimissä ja SadaMarketissa ja mentiin takaisin laivaan. Laivan pubissa oli joku brittimies esiintymässä. Se soitti kitaraa ja lauloi. Lauloi muuten hyvin. Sitä oli kiva kuunnella. Kävin viemässä sille vähän tippiäkin. Jossain vaiheessa näin Ihanan hevarimiehen taas kävelevän meidän ohi. Tiesin, että se pyöris siinä kerroksessa. Siellä se oli pyörinyt koko menomatkankin.

Loppumatkasta ne kolme hyvännäköistä jätkää käveli mun ohi. Mä olin luullu että ne on virolaisia (sen yhden pojan paidan tekstin takia), mutta kun ne meni ohi, ne sanoi ihan selvällä Suomen murteella Moi. Kun oltiin päästy laivasta ulos ja käveltiin kohti dösäriä, niin joku juoksi hillitöntä tahtia mun ohi. "Ihanalla on kiire" sanoi mun äiti. Mä kuulin ihan väärin, kunnes näin sen hevarimiehen ja tajusin että äiskä puhui siitä.

Olipas taas hauska Viron matka.